Lumenluomisesta halusin vain kertoa

On minullakin sekä lumikola, lumilapio että lumentyönnin. Luotavaa aluetta on reilun neljän auton pohjan alan verran, portailta tielle ja postilaatikolle menevä väylä sekä toistasataa metriä puupolkuja. Tänä talvena en ole vielä kertaakaan koskenut lumikolaan enkä lumilapioon. Kaiken luonnin olen tehnyt lumentyöntimellä. On se vaan niin hyvä.

No oikeasti se syy, miksi päätin kirjoittaa lumenluonnista asiaa oli se, että olen laiminlyönyt tämän blogin kirjoittamisen. Monta kertaa kirjoittaminen on tuotu minun mieleeni. Ystäväni on asiasta muistuttanut, kun häntä on pyydetty muistuttamaan. Täytynee terhakoitua, kun maaliskuun lopulla on tulossa messut - joista tulevissa blogeissa lisää - joille olen lähdössä rengiksi töihin. Näin minä sain kuulla. Kuulemma majapaikkakin on hommattu ja matkaliput tilauksessa.

Mutta kyllähän puutarhassa riittää töitä myös talvella. Valkoinen vaippa peittää toki kaiken huolehtimista kaipaavan kasvillisuuden ja minulle niin tärkeät kivet. Silmä ei pääse karsastamaan myöskään kaikkia niitä tekemättömiä töitä. Trampoliinin kehikko pilkottaa hangen seasta. Muutamat pensaat näyttäytyvät kohoumina lumessa.

Se muuten tympäisee suunnattomasti, kun traktori puskee joka talvi puhtaaksi leveämmän alueen, kuin mitä päällystetty tie on. Siinä on sitten roudalla hyvä luikerrelle syvälle ja kevään tullen nostattaa pihan reuna-alueet kumpuilevaksi maastoksi. On se vaan kumma, ettei voi pysytellä sillä puolella, mikä aurattavaksi on tarkoitettu.

Sanomalehti Kalevassa muistaakseni oli äskettäin juttua siitä, kuinka ihmiset jättävät postilaatikkojen edulta lumet luomatta. Montaakaan kertaa siitä ei tarvitse postiauton ajaa, kun laatikoiden eteen on jo kasaantunut melkoinen keko kovaksi polkeutunutta lunta. Sitä ei siitä muuten irti saa kuin jäähakulla nakuttamalla.

Meidän talon ja kolmen naapurin postilaatikoiden edusta on onneksi pidetty puhtaana ensimmäisten lumien tulosta asti. Välillä tuntuu, että on oikein kilpailu siitä, kuka ehtii ensimmäiseksi puhdistamaan postilaatikoiden edun. Hyvä näin. Ja uskoisin, että postiauton kuskikin kiittää.

Traktorin auraama lumi tekee silloin tällöin ikäviä kinoksia myös vasta lumesta puhtaaksi työnnetylle pihaan johtavalle ajoväylälle. Tähän olen huomannut oivaksi helpottavaksi tekijäksi sen, että käyttää hieman aikaa ja vaivaa puhdistaakseen lumesta myös pienen pätkän ennen tuota pihaliittymää. Auraan ei millään riitä silloin niin paljoa lunta, että siitä riittäisi isoksi kasaksi asti pihatielle. Kätevää.

Ja onhan lumenluonti mukavaakin.

Ja jospa tässä tulisi luotua jatkossa vähän enemmän tekstiäkin.

Äijä se vain istuu riippumatossa

Tällä viikolla oli sitten varattu vapaata aikaa tehdä kotitöitä – ja etenkin puutarhatöitä. No ainahan kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu. Kävi sitten niin, että olimme Äijien kanssa tanssikeikalla Sonkajärvellä Eukonkannon MM-kisoissa. Puolen tunnin keikka, kuusi tanssikoreografiaa, paljon yleisöä, hyvä sää ja hyvä fiilis.

Toisen kappaleen alkupuolella kuuluu koreografiaan temppu, jossa astun tuolille ja nostan toisen jalan selkänojalla. Siitä eteenpäin kallistuen pitää kaataa tuoli ja jatkaa tanssia eteenpäin. Pieni horjahdus ja oikean jalan varpaat jäivät puristuksiin tuolin selkänojan ja tanssialustan väliin. Järjettömän kova kipu. Hetken ajan meinasin lopettaa esityksen kesken, mutta ei antanut Äijän sinni periksi. Vedin lopun keikan – yli 20 minuuttia – loppuun hammasta purren. Katsoin vain aina välillä, ettei valkoisen tennarin kankaan läpi pursua verta.

Eilen kävin sitten lääkärissä. Ottivat röntgenkuvat, joista paljastui, että isovarvas on murtunut. Varvas on lastassa, eikä sillä saisi varata astuessa. Kipua pitää pitää aisoissa lääkkeillä. Jospa se hellittää, kun varpaiden turvotus laskee.

Että tämmöinen puutarhaviikko. Itse asiassa lastaa pitäisi pitää varpaan tukena jopa neljä viikkoa. Miten ihmeessä jaksan olla tanssimassa.

Ruoho oli kasvanut pihalla jo luvattoman pitkäksi. Kun olin menossa eilen röntgeniin, tuli naapuri kysymään, että saako hän ajaa pihani nurmikon, kun minulla tuo käveleminen näyttää aika vaikelta. Näin kahden vähän yli kymmenen vuotta iältään olevan tyttären kanssa asuvalle nyt jalkapuolelle isälle ehdotus kuulosti erityisen hienolta. Kun tulin kolmen tunnin päivystysreissun jälkeen kotiin, oli piha siltä osalta timmissä kunnossa. Muut tekemättömät työt eivät näytä nyt niin pahalta.

Istun nyt riippumatossa ilta-auringon häikäistessä vielä naapuritalon katon päältä silmiä. Kirjoitan lämpimänä iltana tätä ja mietin, mitä voisin tehdä huomenna. Viinimarjapensaiden kitkeminen, tyrnipensaiden kitkeminen ja lämpöpuusta tehtyjen polkujen käsitteleminen on hyvinkin mahdollista. Onneksi tälle viikolle on luvattu hyvää ilmaa. Aurinkorasvat kehiin ja pihalle hommiin huomenna. Istumista nurmikolla. Eihän noihin hommiin jalkoja tarvita.

Asun kaupunginosassa, jossa meillä on naapureiden kanssa aivan kuin pieni kyläyhteisö. Tunnen olevani etuoikeutettu asuessani alueella, jossa naapuria autetaan pyyteettömästi. Töissä auttamisen lisäksi naapureiden kesken istutaan silloin tällöin ruoan ja juomien ääressä tai muuten vain vaihdetaan ajatuksia puutarhan hoitoon ja vaikkapa maailman parantamiseen liittyen.

Tänä iltana tyttäreni löysi mansikkamaastamme ensimmäisen täysin kypsän mansikan. Raakoja näyttää olevan sen verran paljon, että niistä riittää lapsille iloa melko moneen otteeseen.

Nyt voi nauttia kesäisestä puutarhasta, vaikka se ei (enkä itsekään) ole täysin timmissä kunnossa.

Äijällä on puutarha

Minä en pidä suurista nurmikkopihoista. En ole koskaan pitänyt. Ei sillä, että nurmikon leikkaaminen olisi jotenkin epämiellyttävää puuhaa, mutta puutarhassani suosin enemmänkin puuta ja kiveä. Kunttaa varmastikin laitan tontille sopivasti jossakin vaiheessa, mutta se saa vielä odottaa. Nyt mietin, laitanko paahteisimmille alueille lisää kiviä, vai yritänkö saada siihen sammalpedin. Minulle ovatkin tutut ja tuntemattomatkin nauraneet, että he kuljettavat pihalta pois kiviä. Minä teen juuri päinvastoin.

Kirjoittaessani oman pihan kivistä, tarkoitankin juuri luonnonkiviä ja eri vahvuisia murskeita. Kivi kaikissa sen muodoissa onkin minusta kaunista ja monikäyttöistä materiaalia.

Tyttäreni sanoi minulle muutama vuosi sitten, alle kymmenvuotiaana, että hänen mielestään on erikoista, että naapureissa naiset laittavat puutarhaa ja meillä isä. En tiedä, mistä moinen rajoittunut näkemys oli lasten mieliin tullut, mutta siitä on päästy eroon. Olen yhdeltä koulutukseltani korjaus- ja miljöösuunnittelija, joten kiinnostus rakennuksiin, pihoihin ja ympäristöön on minulle luontevaa.

En varmastikaan ole ainut suomalainen, joka on suunnitellut puutarhansa ja piha-alueensa paljon pidemmälle kuin on ehtinyt sitä tehdä valmiiksi. Puutarhassa tuottavat kyllä jo marjoja kaksi tyrninaaraspensasta ja mansikoita on satakunta tainta. Perunaa, porkkanaa, hernettä, chiliä, kirsikkapensaita, kivikkokasveja ja perennoja on sopivasti, tarkasti mietityissä kohdissa. En ole tällä hetkellä kuitenkaan tyytyväinen pihani kuntoon, sillä syystä tai toisesta moni kasvi on saanut kasvaa kilpaa liiallisten rikkaruohojen kanssa.

Lämpökäsitelty puu on yksi suosikeistani puutarhan rakentamisessa. Sen käyttö alkoi terassien rakentamisen jälkeen laajeta laajentumistaan. Nyt pihallani on toista sataa metriä puisia kävelypolkuja sekä matalampia ja korkeampia kasvatuslaatikoita ja muita rajattuja alueita. Lämpökäsitelty puu yhdessä laajojen kivialueiden kanssa miellyttävät silmääni kaikkein eniten.

Paraatipaikan pihallani ovat saaneet Tornionjokilaakson ruusut. Tykästyin niihin niin paljon, että kävin varta vasten hakemassa niitä torniolaiselta taimitarhalta. Moni sanoi, että niistä on hankala saada kunnon pensasta, kun ne kasvavat vain pitkiä, suoria, piiskamaisia oksia. Minulla kokemus on ollut aivan päinvastainen. Vaikka niitä ei leikatakaan, ovat ne kasvaneet erinomaisen tuuheasti. Kirvatkaan eivät ole päässeet niitä onneksi vahingoittamaan.

Tornionjokilaakson ruusuille tein noin 25 cm tontin nurmipinnan yläpuolelle yltävän kehikon lämpökäsitellystä puusta. Noin 3 x 4 metrin kokoisella alueella on 11 ruusun tainta ja koko alueen pinnoitteena on kuorike. Vaikka tein puisen kehikon ulottumaan noin 25 cm myös maanpinnan alapuolelle, tekee Tornionjokilaakson ruusu tunnetusti muutamia piiskataimia kehikon ulkopuolelle. Joskus tulevaisuudessa iskee toivottavasti inspiraatio jalostaa niistä uudenlaisia ruusunalkuja.

Olen jo 45 ikävuoden rajapyykin ohittanut kahden lapsen isä, viestinnän ja rakennusperinteen opettaja, elokuvaprojektin vetäjä sekä satunnaisesti toimittaja. Jos lasten kanssa touhuilu jätetään pois laskuista, on minulla muutama tärkeä harrastus, joista elokuvat ovat intohimoni. Toimin myös sihteerinä Kainuun Puumiehissä sekä tanssin nykytanssia kainuulaisten miesten Äijät-tanssiryhmässä. Kotona odottaa lasten lisäksi aina piha ja puutarha, jonka olen itse suunnitellut ja toteuttanut.